Ystävän naisten ilta ja Remun keikka 5.12.2016

Itsenäisyyspäivän aattona oli ystävällä Tikkurilassa naisten ilta. Tiedossa oli maailman parantamista, juoruamista, syötävää ja juotavaa. Eli just passeli ilta mulle tiedossa. 😆

Alun perin meitä oli tulossa paikalle enemmänkin, mutta sitten meitä oli lopulta viiden hengen lössi.

Oli ihana nähdä ystävää  ja tutustua kolmeen uuteen ihmiseen.

Juttua riitti, juomat oli kylmiä ja ruokakin maistui.

ruokaa-emmilla
Pizzaa ja salaattia ja punkkua toki. =D Tällä kertaa pizza ihan pakkasesta, päästiin helpolla ja jäi aikaa keskittyä ihan muuhun kuin kokkaamiseen. 😉

Illan mittaan siirryttiin markan baariin karaokeen ja sieltä Shamrockiin karaokeen ja Remun keikalle. Kuten aiemmin sanoinkin, niin tykkään ihan sikana käydä keikoilla. Ja ei oikeastaan oo edes mitään linjaa, että millaisilla keikoilla kävisin. Käyn ihan mielellään kaikilla keikoilla jotka vaan yhtään menee mun musamakuun. Muutama viikko sit Arttu Wiskaria ja tänä iltana Remua ja Hurriganesia. 🙂

http://www.shamrock.fi/

Hurriganesia oon joskus teini-iässä kuunnellut aika paljonkin. C-kaseteilta ja vinyyleiltä. Aikoinaan kävin ruotsissa Tukholmassa laivalla ja painelin siellä levykauppaan ja kysyin Hurriganesin levyä. Oliskinko ollut 14-16v. myyjä ihmetteli, että miten noin nuori tyttö voi sen bändin tietää, mutta tottahan toki. 😛

I will stay, bourbon street.. Yksiä ihan lempparibiisejä. 😛

Keikka oli energinen ja oli  mun mielestä kyllä hyväkin. Olin vähän skeptinen mennessäni, koska olin vähän kuullut, että Remu ei ihan vedossaan olisi, mutta kyllä mä tykkäsin. 🙂 Ja täytyyhän se muistaa, että herra on jo aika hyvässä iässäkin. 🙂

Ja täytyy muuten sanoa, et toi Shamrock on kyl sopiva paikka mulle. Karaokee, keikkaa ja bilistäkin löytyy. Ja edellisen kerran, kun käytiin kundikamun kanssa siellä, niin karaokehomma ei onnistunut, kun mentiin sen verran ajoissa jne. niin saatiin hyvityksenä molemmat 2 olutlippua. Oikeasti oli huippu palvelua! 🙂 Olutliput käytin kyllä tällä kertaa itse, sori vaan mieheni! 😉 😀

Miten sä juhlit itsenäisyyspäivän aattoa? 😀

Tietoa kirjoittajasta

tiialille

39 vuotias kahden lapsen äiti, joka rakastaa lapsiaan, 15 vuotta nuorempaa poikaystäväänsä, livekeikkoja, hyvää ruokaa ja juomaa, toisinaan salilla treenaamista ja elämää ylipäätään. Tästä blogista löydät juttua varmasti ihan kaikesta edellä mainitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *