Musta on ihana käydä livekeikoilla. 😛
Livekeikoilla on ihan oma viehätyksensä ja fiiliksensä. Rakastan sitä, että saan fiilistellä keikkaa jo pitkin viikkoa, ennen keikkapäivää. Kuuntelen yleensä tulevan bändin / esiintyjän musaa pitkin viikkoa, jotta sitten olisin paremmin messissä, kun on keikan aika.
Vaatteita on kiva miettiä ja lookkia jo hyvissä ajoin. Yleensä päädyn aika lailla mustiin vaatteisiin. Musta on mun bilepukeutumisessa luottoväri. Hiustenpidennyksiä käytän joskus, nykään aika harvakseltaan. Muuta feikkiä en sitten käytäkään, paitsi meikkiä. 😀
Pari viikkoa sitten oli vuorossa Arttu Wiskarin livekeikka. Oon Artun nähnyt kerran aiemmin livenä Aitoon Kirkastusjuhlilla ja nyt oli sitten vuorossa ihan baarikeikka.

Ennen keikkaa yleensä käyn päivällä jo saunassa ja sen aikana joku saunajuoma fiilistä tuomaan ja siitä sitten alkaa pikkuhiljaa illan vietto. Saunan jälkeen meikkiä ja vaatetta ja sitten ruokaa ja juomaa enemmän.
Artun keikkailtana oltiin kundikamun kanssa sen verran väsyneitä edellisestä illasta (milloin vietettiin kahden keskisiä pikkujouluja -postaus siitäkin), että päätettiin tilata pizzat. Mulla oli pitkän aikaa aikoinaan, kun en tilannut pizzaa, kun pudotin painoa ja silloin tein aina itse pizzani. Mutta nyt oon mennyt vähän löysemmällä otteella -se on kyllä tuonut plus 10 kiloa vuodessa, mutta pudotellaan niitä sitten taas jossain välissä. 😉
Illan mittaan, ennen keikkaa, siirryttiin vielä naapuriin paukuille (meni niitä sitten siinä muutama loppupelissä), kun naapurin rouva tuli pyytämään meitä sinne iltaa istumaan.

Mulla on ystäviä laidasta laitaan. Nuorimmat alle kakskymppisiä ja sitten esimerkiksi naapurin rouva on mun äidin ikäinen, kuusikymppinen. Ja tosiaan oma kundikamuni on mua aika paljon vuotta nuorempi. Jos synkkaa, niin synkkaa, iästä välittämättä. Kaikki sitä tosin ei ihan hokaa, mutta mähän en ikävä kyllä sille mitään voi. 🙁
Hauskaa juttuu riitti ja illan edetessä siirryttiin karaokebaarin kautta keikalle. Mä lauloin Dingon Nimeni on Dingo ja oli kyl hauskaa. Oon joskus vuosia sitten vetänytkin karaokee ja nykyään taas laulelen välillä. Vuosia meni välissä etten juurikaan ennättänyt karaokeen, kun lapset oli pienempiä.
Arttu veti baarin aivan tukkoon, varmaan osasyynä oli tuo Tähdet Tähdet -ohjelma missä Arttu silloin vielä oli mukana. Keikkakin meni jees, tunnin verran herra lauloi ja porukka oli kyl messissä kiitettävästi.
Käytkö sä livekeikoilla? =) Mikä niissä on susta parasta?