Reissu pirkanmaalle

Kundikamun kanssa meille on tullut tavaksi käydä säännöllisin väliajoin Pirkanmaalla. Sielläpäin asuu yksi mun vanha ystävä yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Ystävälläni on myös nuorempi mies (jos sillä nyt toisaalta mitään tekemistä tämän asian kanssa on) ja meillä neljällä menee niin hyvin jutut yksiin, että pakko on nähdä aina kuukauden-parin välein ja pitää viikonloppu hauskaa yhdessä. 😆

karaokessa
Mä sit tykkään pussailla kuvissa 😉

Tälläkin kertaa huristelimme autolla matkaan heti, kun tuo mieheni pääsi töistä perjantaina ja siitä se reissu aina alkaa. =D Paluu on aina sunnuntaina, eli kaksi vuorokautta aina syödään, juodaan, seurustellaan, saunotaan, pelataan korttia, käydään karaokessa ja milloin mitäkin.

Tällä kertaa juhlimme ystäväni synttäreitä viikon etuajassa ja muutenkin elämää ylipäätään, niin olimme vuokranneet kimpassa paljun viikonlopuksi.

Hauskaa juhliin ja tapahtumiin

Kun päästiin perille, niin siellä se palju jo odotti meitä lämpimänä. Minä ja kundikamuni ei oltu ennen paljuiltu joten senkin suhteen se oli niin makee juttu.

paljussa
Sen verran oli vauhdikasta menoa paljussakin, ettei skarpimpia kuvia juurikaan ole, tai sitten niitä ei julkaista 😉

Siinähän se perjantai vierähti sukkelasti paljussa porukalla istuen. Pari-kolme tuntia meni hujauksessa. Myöhemmin illalla ennätettiin vielä karaokeen paikalliseen pikkubaariin.

karaokeen-lahossa
Yllättäin baariin valitsin jälleen mustat vaatteet. =D

Lauantai meni aikalailla samalla kaavalla. Ruokaa, juomaa, paljua useampi tunti, pelejä ja villejä juttuja. 😉 =D Karaoke jätettiin kyllä suosiolla väliin, kun oltiin jo kaikki niin väsyneitä useamman tunnin paljussa lillumisesta.

brunssia
Lauantaina iltapäivällä myöhäistä brunssia. Ja tämä oli vaan yksi annos monista annoksistani.

Huikee viikonloppu jälleen takana ystävien seurassa!! Seuraava näkeminen voi mennä tammikuulle, kun joulu puskee väliin, mutta onpahan jotain mitä odottaa! =D

Onko sulla jotain ihanaa vanhaa kaveria ketä näät säännöllisesti vaikka asuisittekin kauempana toisistanne? =) Miten te juhlitte ystävyyttänne?

 

Pikkujoulut kahden kesken

Lasten isän kanssa erottiin reilu vuosi sitten ja tämän vuoksi lapset ovat toisinaan myös isällään.

Pari viikkoa sitten pidimme nykyisin poikakaverini kanssa kahden keskiset pikkujoulut. <3

Olemme tavanneet tämän vuoden alkupuolella, mutta ensimmäinen yhteinen joulu on edessä. Tämän vuoksi varmaan kaikki tämä jouluhössötys menee jotenkin niin tunteelliseksi ja ihana fiilistellä yhdessäkin joulua.

Lapseni lähtivät isilään perjantaina iltapäivästä ja me laitoimme samoin tein saunan tulille.

Olin hankkinut meille kinkun kaupasta jo hyvissä ajoin ja sulattanut sen jääkaapissa parin päivän aikana. Lisäksi hankin meille vähän bataattilaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa, hillosipuleita, herneitä ja salaattitarpeita. Ei mitään herkkuja liikaa, mutta sopivasti niin, että pääsimme joulufiilikseen.

Kun lähdimme saunaan, laitoimme myös kinkun uuniin. Kinkku oli sellainen pikkuinen, joten sen paistamisessa ei mennyt niin montaa tuntia.

Saunan jälkeen vähän laittauduimme ja fiilistelimme. Joulumusiikkia Spotifystä ja YouTubesta. Kynttilöitä paljon ja takkaan tulet. <3

Ruuan valmistuksen aikana tuo ihana mieheni tuli ja nappasi minusta kiinni ja vei minut tanssiin. Niin romanttista, että meinasin pakahtua. <3 Huh, sanon minä!

Kinkku, kun saatiin valmiiksi niin pääsimme syömään ja kyllä maistui niin hyvältä. Niin kinkku kuin laatikotkin. Aivan jouluiselta. Kaikki ruuat onnistuivat hyvin ja todellakin oli ruokaa tarpeeksi.

jouluillallinen-2
Iittalan Kastehelmeä, Riedeliä, Arabiaa.. Kaikkea sekaisin. Virkattu lasinalunen on edesmenneen mummmoni virkkaama.

 

Ilta meni pöydän ääressä jutellessa ja elämästä nauttiessa. Hyvää musiikkia, ihanaa tunnelmaa.

Jossain vaiheessa iltaa annoin hänelle itse tekemäni pikkujoululahjan. Olin tehnyt joulukalenterin hänelle. Pusseihin olin laittanut erilaisia juttuja, mistä tiedän hänen tykkäävän. Lisäksi joinain päivinä hän saa vaan lapun, missä on esim. teksti, miksi hänestä tykkään. Joinain päivinä hän saa lapun, jossa on joku kiva teksti ja lisäksi lahjakortti johonkin asiaan. Esim. leffailtaan. Saa nähdä mitä hän tykkää, kun kohta alkaa joulukuu ja hän pääsee avaamaan ensimmäisen yllätyksen kalenteristaan. =)

j-avaa-lahjaa
Pikkujoululahjan olin pakannut pakettiin. Rakkaudella tehty. <3

Kun ilta eteni, niin mieheni pisti soimaan Jack Johnsonin Angel kappaleen. Kappale oli minulle omistettu ja se sai kyllä minut niin kuin hänetkin niin herkistymään, että ihan rehellisesti tunnelma oli niin upea. <3

Alla olevasta linkistä pääset biisiin. =)

https://www.youtube.com/watch?v=U9wu-lAQBHw

Kiitos sinulle ihana mieheni niin ihanasta illasta.

 

Arttu Wiskarin keikka

Musta on ihana käydä livekeikoilla. arttu-wiskari-look 😛

Livekeikoilla on ihan oma viehätyksensä ja fiiliksensä. Rakastan sitä, että saan fiilistellä keikkaa jo pitkin viikkoa, ennen keikkapäivää. Kuuntelen yleensä tulevan bändin / esiintyjän musaa pitkin viikkoa, jotta sitten olisin paremmin messissä, kun on keikan aika.

Vaatteita on kiva miettiä ja lookkia jo hyvissä ajoin. Yleensä päädyn aika lailla mustiin vaatteisiin. Musta on mun bilepukeutumisessa luottoväri. Hiustenpidennyksiä käytän joskus, nykään aika harvakseltaan. Muuta feikkiä en sitten käytäkään, paitsi meikkiä.  😀

Pari viikkoa sitten oli vuorossa Arttu Wiskarin livekeikka. Oon Artun nähnyt kerran aiemmin livenä Aitoon Kirkastusjuhlilla ja nyt oli sitten vuorossa ihan baarikeikka.

pizzaillallinen
Pizza on ihan mun lemppariruokaa ja punkku toimii aina ruuan kanssa.

 

Ennen keikkaa yleensä käyn päivällä jo saunassa ja sen aikana joku saunajuoma fiilistä tuomaan ja siitä sitten alkaa pikkuhiljaa illan vietto. Saunan jälkeen meikkiä ja vaatetta ja sitten ruokaa ja juomaa enemmän.

Artun keikkailtana oltiin kundikamun kanssa sen verran väsyneitä edellisestä illasta (milloin vietettiin kahden keskisiä pikkujouluja -postaus siitäkin), että päätettiin tilata pizzat. Mulla oli pitkän aikaa aikoinaan, kun en tilannut pizzaa, kun pudotin painoa ja silloin tein aina itse pizzani. Mutta nyt oon mennyt vähän löysemmällä otteella -se on kyllä tuonut plus 10 kiloa vuodessa, mutta pudotellaan niitä sitten taas jossain välissä. 😉

Illan mittaan, ennen keikkaa, siirryttiin vielä naapuriin paukuille (meni niitä sitten siinä muutama loppupelissä), kun naapurin rouva tuli pyytämään meitä sinne iltaa istumaan.

paukuilla-naapurissa
Naapurin rouva teki meille muutamat drinksut. Mukava oli yhdessä istua ja höpötellä.

 

Mulla on ystäviä laidasta laitaan. Nuorimmat alle kakskymppisiä ja sitten esimerkiksi naapurin rouva on mun äidin ikäinen, kuusikymppinen. Ja tosiaan oma kundikamuni on mua aika paljon vuotta nuorempi. Jos synkkaa, niin synkkaa, iästä välittämättä. Kaikki sitä tosin ei ihan hokaa, mutta mähän en ikävä kyllä sille mitään voi. 🙁

Hauskaa juttuu riitti ja illan edetessä siirryttiin  karaokebaarin kautta keikalle. Mä lauloin Dingon Nimeni on Dingo ja oli kyl hauskaa. Oon joskus vuosia sitten vetänytkin karaokee ja nykyään taas laulelen välillä. Vuosia meni välissä etten juurikaan ennättänyt karaokeen, kun lapset oli pienempiä.

Arttu veti baarin aivan tukkoon, varmaan osasyynä oli tuo Tähdet Tähdet -ohjelma missä Arttu silloin vielä oli mukana. Keikkakin meni jees, tunnin verran herra lauloi ja porukka oli kyl messissä kiitettävästi.

Käytkö sä livekeikoilla? =) Mikä niissä on susta parasta?

 

 

Mammailta

tiia-lauantailook

Lauantaina vietettiin perinteisiä mammailtamia ystäväni Nannan luona. Samalla juhlittiin yhden meiän mamman, Nannan 43v synttäreitä.

Me mammat tutustuttiin aikoinaan neuvolan kautta, kun kaikki odotimme esikoisiamme. Alettiin pitää yhteyttä ja näkemään säännöllisesti. Kiitos neuvolajärjestelmälle, että ylipäätään tavattiin!

Yhdessä jaettiin yösyötöt, parisuhdeongelmat, kakan värit, ensimmäiset kiinteiden maistatukset, ihan kaikki.

Vuosia on välissä kulunut ja edelleen jaetaan kaikki. Ihan kaikki. Jos joku olisi ollut lauantaina kärpäsenä katossa, niin voin sanoa, että korvia olisi punottanut.

kalli-raskaana

Jännää on se, että tästä meidän aktiivisesta mammaporukasta kaikki ollaan erottu alkuperäisistä kumppaneistamme, kenen kanssa olimme yhdessä kun tavattiin ensi kertaa. Tosin yksi pari erosi ja palasi uudelleen myöhemmin yhteen.

lauantain-tortillat
Tortilla, niin lemppariruokaa ja punkku. Namii.

Mammailtoihin kuuluu perinteinä syöminen ja melkein aina tortillaa -tortilla on muuten toinen mun suosikkiruoka pizzan ohella, voisin syödä päivittäin. Juodaan -enemmän tai vähemmän ja ennustuskortteja nostellaan myös. 🙂 Meidän omat traditiot. 😀 Ja aika usein lähdetään sitten vielä yöelämään joraamaan ja ihmettelemään menoa. Niin lähdettiin nytkin. Suuntana oli Järvenpään yö. Pikkujoulukansaa oli liikkeellä, mutta eipä juuri mitään ihmeellistä muuten. Itse kaipasin vähän koko illan omaa ihanaa miestäni  mukaan, mutta tällä kertaa ilta vietettiin ihan likkaporukalla.

Illasta jäi taas hyvät muistot, pieni väsymys -nukkumaan pääsin aamu kuudelta ja turvonnut maha kaikista herkuista ja juomista. 😉  😀

Onko sulla jotain kaveriporukkaa kenen kanssa ootte pitäneet pidempään yhteyttä? Mitä traditioita teillä on?